Työryhmä Kuuma Ankanpoikanen
Työryhmä Kuuma Ankanpoikanen on perustettu vuonna 2006 toteuttamaan erilaisia nukketeatteriproduktioita kaiken ikäisille katsojille. Työryhmän muodostavat viisi nukketeatteritaiteen ammattilaista. Outi Herrainsilta, Antti-Juhani Manninen, Merja Pöyhönen, Lotta Virtanen ja Anna-Kaisa Väänänen ovat valmistuneet Turun ammattikorkeakoulun esittävän taiteen nukketeatterin nelivuotisesta koulutusohjelmasta. Valmistuttuaan työryhmän jäsenet ovat toimineet tahoillaan ohjaajina, näyttelijöinä, nukenrakentajina sekä erilaisissa nukketeatterin opetustehtävissä.
fragile
Ajatus seksuaalikasvatuksellisesta nukketeatteriesityksestä sai alkunsa vuonna 2002. Idea kypsyi vuoteen 2006, jolloin Kuuma Ankanpoikanen päätti lähteä toteuttamaan ideaa esitykseksi. Nukketeatteri antaa täydellisen lähtökohdan aiheen tarkasteluun, sillä nuken syntyessä ja saadessa muotonsa suoraan rooliinsa, sen ilmaisuvoima on vailla ihmisen kehon ja psyyken asettamia rajoja. Nukketeatteri on läsnäolon taidetta ja tuntuu siksi oikealta sekä tuoreelta lähestymistavalta juuri tähän aiheeseen. Tavoitteenamme on antaa ajankohtaista ja oikeaa tietoa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, herättää keskustelua ja ajatuksia.
Vastuullisen aihealueen takia yhteistyö nuorten kanssa työskentelevien seksuaalikasvatuksen ammattilaisten kanssa oli tärkeä lähtökohta esityksen sisällön ja teemojen suunnittelussa. Väestöliitto kiinnostui yhteistyöstä valmisteilla olevan esityksen kanssa. Suomen Kulttuurirahasto ja Varsinais-Suomen Taidetoimikunta lähtivät tukemaan produktion toteuttamista. Näin fragile alkoi kasvaa esitykseksi.

kuva: Outi Herrainsilta 2008